Lifestyle · matkustus

KESÄINEN PORVOO

Lauantaina olisi ollut vaikka mitä tekemistä, muun muassa Hangossa olisi ollut Summer fight BJJ-kisat ja Sisulla Santeri Liliuksen painiseminaarit. Kaipasin lauantaille kuitenkin yhteistä tekemistä perheen kanssa, koska koko viikkomme on mennyt mieheni kanssa niin, että olemme molemmat vuorotellen omilla menoillamme. Ja sama meininki jatkuisi sunnuntaina. Pohdimme yhdessä Hankoon lähtemistä, mutta loppujen lopuksi totesimme että se on liian pitkällä tytärtämme ajatellen, ainakin vaan päiväreissuksi. No sitten kaiholla ajattelin painiseminaareja omalla salilla, mutta jos päiväreissun halusimme tehdä niin se olisi ollut juuri samaan aikaan niiden kanssa (niitä olisi siis Santeri pitänyt kaksi: gillä ja ilman). Ja sitten ystäväni ehdotti päiväreissua Porvooseen, johon sitten lähdimme mukaan mielellämme!

Porvoo on aina ihana kaupunki, oli sitten kesä tai talvi. Varsinkin vanha kaupunki. Lauantain kulutimme kävellessä pitkin vanhan kaupungin katuja, rakennuksia ja tunnelmallisuutta ihaillen. Ystäväni kanssa räpsimme myös kuvia minkä kerkesimme. Yritimme ottaa hienoja maisemakuvia ja vangita vanhan kaupungin tunnelmallisuutta kuviin sen ihanien pikku kahviloiden ja vanhojen rakennusten kautta. Saimme myös toisistamme ihan hyviä kuvia. Hassua, miten epämukavuusalueella olen, kun olen kuvattavana. Se tuntuu vielä jotenkin nololta ja epämukavalta. Vaikka siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä. Ehkä se sitten joskus, varsinkin tämän bloggaamisen myötä alkaa tuntua luontevalta olla kameran edessä ja varsinkin olla rentona.

Kun olimme tarpeeksi talsineet ja tunnelmoineet, kävimme joen varressa syömässä Wilhelm nimisessä ravintolassa. Voin kyllä lämpimästi suositella! Palvelu oli ystävällistä, hinnat olivat maltilliset ja ruoka oli todella hyvää. Minä söin vuohenjuustosalaatin ja tyttärellemme otimme paistettua lohta ja perunamuusia. Mieheni söi tietenkin talon purilaisaterian. Ruuan jälkeen suuntasimme vielä käymään Brunbergin myymälässä, josta mukaan lähti pari pussia suklaatryffeleitä ja suklaalakuja. Aurinko paistoi ihanasti koko päivän, oli todella mukava päiväreissu! Illalla suuntasimme vielä ystäväni kanssa urheilukentälle treenaamaan, se olikin sitten sellainen setti että teen siitä ihan oman postauksen tässä lähipäivinä! Mutta nyt, alla vielä kuvapläjäys päivästämme.

DSC_2402

DSC_2395

DSC_2435

DSC_2367

DSC_2358

DSC_2454

DSC_2448

DSC_2459

DSC_2408

 

DSC_2481

Nautitaan auringosta kun se nyt kerrankin paistaa, ihanaa sunnuntaita! ❤

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s