Lifestyle · Training · Urheilu

VIIKON 31 TREENIPÄIVÄKIRJA

Viimeviikolla pääsin taas kunnolla vauhtiin treenien suhteen. Ajattelin jakaa tännekin omaa treenipäiväkirjaani, jos joku teistä miettii sellaisen aloittamista muttei oikein tiedä miten aloittaa. Tapoja pitää päiväkirjaa on tietenkin monia, ja tässä on tällainen vihkoistani (minulla on kaksi treenipäiväkirjaa) koottu viikko. Saatan lisäksi kirjoitella muita päivän aikana olleita ajatuksia muun muassa ruokailusta, onko tankkaus ja nesteytys onnistunut tai epäonnistunut treeneihin nähden. Lisäksi toinen treenipäiväkirjoistani toimii myös ihan tavallisena päiväkirjana, joten kirjoittelen sinne myös yleisiä juttuja fiiliksiä päivästäni. Suosittelen ehdottomasi pitämään jonkinlaista päiväkirjaa, josta voi seurata omaa kehittymistä.

Viimeviikko näytti siis seuraavalta:

MA: Lukkopaini noin 1,5 tuntia. Alan taas päästä jyvälle hommasta, vaikka se helposti vielä meneekin pötköttelyksi miesten alla. Helpolla en niitä kuitenkaan päästä. Tekniikat meni hyvin, sparri ok. Treenin jälkeen vielä lankkua ja liikkuvuusharjoittelua (lyhyesti) salin puolella 4×1 min.

FB_IMG_1491753678207

TI: Kuntosali, voimatreeni. Yllätävän vähän ehdin tekemään tunnin aikana. Olis ehkä pitänyt päättää vähän aikaisemmin kaikki tehtävät liikkeet, koska tää meni vähän jalkapainotteiseksi. Päivän treeni:

Maastaveto: 6x85kg 6x85kg, 6x95kg, 6x95kg. Viimeksi yli kuukausi sitten käynyt tekemässä voimatreeniä. 85kg meni helposti mutta 95kg tuntui jo selkeesti raskaalta. Rauta painoi taas yllättävän paljon. Ens kerralla vähintään se satanen tankoon.

Lantionnosto: 4x 6x75kg. Jes! Hyvät painot, hyvät lantionnostot ja meni perille pakaraan.

Askelkyykky: 4×20, lisäpainoa 20kg. Hyvä jalkojen viimeistely, ehkä painoa olis voinut olla enemmän..

Ylätalja: 4x 6x55kg. Puhtaalla tekniikalla, ihan jees toistot.

IMG_20170207_103128

KE: Lukkopaini sparrit reilu tunti. Olin ainoa nainen eli 7×7 minuuttia miesten kanssa. Oon ihan kuollu. Kuitenkin painit meni tänään silleen hyvin, ettei tarvinnut koko tuntia taistella. Paini rullasi aika mukavasti ja käytin varmaan noin 80% koko voimakapasiteetista. Sparrien jälkeen kävin vielä salin puolella tekemässä tempausharjoituksia pelkällä tangolla.

TO: Lepo

PE: Lukkopaini reilu tunti. Tekniikat meni hyvin ja sparrikin mukavasti. Maahanvienteihin kaipaisin lisää teknistä taitoa ja tietenkin rohkeutta.

LA: Lepo

Su: Max Lindbladin lukkopainiseminaari 2h. Pari tuntia paranneltiin x guardia, luulis että alkais sen pelaaminen onnistua. SILTI sparratessa hyökkäsin väärinpäin jalkaan. No, nyt on ainakin tehty toistoja, ja tää on varmaan jonkinlainen edistysaskel että edes ymmärrän hyökkääväni kaverin jalkaan väärin päin. Seminaari oli tosi hyvä, kiva että pääsin osallistumaan. Muutama erä sparrattiin (4×5 min) ja nekin meni aikas mukavasti. Kyllä tää tästä!

FB_IMG_1502025545816

Eli ihan mukavasti treeniä ja ajatuksia viimeviikolle. Mitä voisin parantaa? No eipä tuossa hirveästi sitä kehonhuoltoa näy… Huomaan selästäni että olen käynyt ahkerasti painimassa, nyt kun lepopäiville saisi ujutettua edes vähän venyttelyä/joogaa/rullailua niin treeniviikko näyttäisi kokonaisuudessaan aika hyvältä. Kehonhuolto on todellakin asia mitä ei saisi aliarvioida ja jättää välistä! Minunkin tulisi siihen panostaa paljon enemmän. Välillä on kausia jolloin kehonhuoltoa tulee mukavasti treeniviikkoon mukaan, mutta nyt on ollut sillä saralla aika hiljaista. Parannettavaa siis löytyy.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! 🙂

DSC_0184

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s