Minusta

Moikka! Minun nimi on Jenni ja olen 30-vuotias Järvenpääläinen. Koulutukseltani olen sosionomi-diakoni, ja ammatiltani olen sosiaaliohjaaja.

Olen aina pitänyt kirjoittamisesta, se saa minut rentoutumaan. Nuorena kirjoitin paljon, nyt viime vuosina olen kirjoittanut aika vähän. Kuitenkin tässä viime aikoina minulla on ollut vahva tarve kirjoittaa ja samalla halu jakaa minun elämääni kuuluvia asioita laajemmin, joten tämä blogi sai alkunsa. Tässä blogissa postailen muun muassa liikuntaan ja retkeilyyn liittyviä juttuja sekä juttuja kauneuteen ja terveyteen liittyen. Mukaan mahtuu tottakai myös paljon muutakin, ja kuulen mielelläni myös teidän lukijoiden ajatuksia ja toiveita postauksista!

Olen aina ollut aktiivinen ihminen, kotona oleilu ei oikein ole koskaan ollut minua varten. Paitsi jos olen saanut käsiini todella hyvän kirjan! Olen ollut mukana muun muassa isostoiminnassa, vertaisohjaajatoiminnassa ja erilaisissa kerhoissa. Tässä vuosien aikana olen ehtinyt myös harrastaa kaikennäköistä urheilua aina tanssista potkunyrkkeilyyn. Löysin oman lajini uinnin parista, ja ehdinkin uimaan kilpaa useamman vuoden. Olen myös valmentanut harrastelija uintiryhmää. Harrastukseni ovat kuitenkin vaihtuneet totaalisesti, ja tällä hetkellä sydäntäni lähellä ovat lukkopaini ja raudan kolistelu punttisalilla. Erääksi harrastukseksi voisi myös lukea satunnaiset puutyöt, joiden tekemisestä pidän kovasti.

Luonteeltani olen iloinen, ystävällinen ja helposti innostuva. Jos saan jonkun idean, haluan toteuttaa sen heti, kellon ajasta riippumatta. Odottaminen ei oikein minulta luonnistu. Tosin olen vahvasti sitä mieltä että olen kehittynyt maltillisuudessa vuosien myötä!

Tervetuloa seuraamaan blogiani, toivottavasti viihdytte ja inspiroidutte. Minua voi myös seurailla muissa somekanavissa, ne löytyvät oikeasta sivupalkista.

Advertisements