KUKA MINÄ OLEN?

img_8801

Olen 30-vuotias pienen tyttölapsen äiti ja olen tällä hetkellä hoitovapaalla. Perheeseeni kuuluu tyttäreni lisäksi aviomieheni. Me teemme yhdessä paljon: harrastamme, matkustamme ja kotoilemme. Perheeni saattaa vilahtaa joissain postauksissa, mutta pääsääntöisesti käsittelen blogissani muita aiheita kuin perhe-elämää.

Liikunta, luonto, kauneudenhoito ja lukeminen ovat minulle asioita, joiden parissa rentoudun ja joista nautin äärettömän paljon. Blogissani tulen jakamaan liikunnallisia hetkiä sekä ihania ja kauniita asioita, joita viikkooni kuuluu. Ne saattavat siis käsitellä treenaamista, tai pinnallisempia asioita, kuten meikkejä tai shoppailua. En kuitenkaan ole koulutukseltani personal trainer tai kauneudenalan ammattilainen, joten postaukseni edustavat vain omaa ajatusmaailmaani ja kokemuksiani. Kaikki mitä kirjoitan, lähtee siitä hyvästä mielestä tai onnen tunteesta mitä se juuri sillä hetkellä minulle tuottaa. Lisäksi saatan käsitellä jotain vakavampia asioita ja mietteitä, joita olen pohdiskellut tai jotka ovat puhututtaneet ympärilläni. Lupaan, etten jää jumittamaan vakaviin aiheisiin tai vello liian syvissä vesissä liian kauaa. Haluan kuitenkin löytää jokaisesta negatiivisesta asiasta jotain positiivista ja hyvää. Usein nuo hetken ovat minulle juuri niitä kasvun paikkoja. Olisi mahtavaa, jos blogini antaisi myös sinulle uudenlaisia näkökulmia tai jopa voimaannuttavia ajatuksia.

Kirjottaminen on aina ollut minulle luonteva tapa jäsentää ja käsitellä vastaan tulevia asioita ja tunteita. Tämän blogin perustamista miettiessäni totesin, että minun on vaikea keskittyä vain yhteen teemaan tai aihepiiriin, vaan minun on seurattava omia intuitioitani ja kirjoittaa siitä, mikä sillä hetkellä hallitsee ajatuksiani.

Perusajatus blogilleni on, että nautin elämästä, hyvästä ruuasta ja silloin tällöin lasillisesta valkoviiniä. Toivon, että saisin blogini kautta tuotua juuri sinulle motivaatiota ja hyvää mieltä.

img_8963

7 thoughts on “KUKA MINÄ OLEN?

  1. Julia

    Oot kyllä niin hyvä kirjottaja. Innolla jään odottelemaan uusia päivityksiä ja tekstejä! Tästä se lähtee 😊👍ps. Loistava blogin nimi, tää on niin sua! -Julia

    Like

Leave a comment